torstai 12. huhtikuuta 2018

Sulo ry kevätkokouksen antia


Suomen luonto- ja ohjelmapalveluyrittäjät ry / Vuosikokouksen antia

1. Kokouksen avaus, puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.20

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri
Valittiin puheenjohtajaksi Erja Niemelä ja sihteeriksi Kaj Karhunen

3. Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa, valittiin Julia Loukia ja Keijo Saarijärvi

4. Valitaan kaksi äänenlaskijaa, valittiin Julia Loukia ja Keijo Saarijärvi

5. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

6. Edellisen vuoden toimintakertomus
Luettiin vuoden 2017 toimintakertomus

7. Edellisen vuoden tilinpäätös ja toiminnantarkastajan lausunto.
Luettiin 2017 tuloslaskelma ja tase sekä luettiin toiminnantarkastajan lausunto

8. Tilinpäätökseen vahvistaminen.
Päätettiin vahvistaa 2017 tilinpäätös.

9. Vastuuvapauden myöntäminen.
Päätettiin myöntää vastuuvapaus 2017 hallitukselle.

10. Muut asiat.
Päätettiin että hallitus jatkaa työryhmien perustamista tekemään Sulo-esitettä jaettavaksi oppilaitoksiin ja uusille sekä potentiaalisille jäsenille. Sama työryhmä laatii myös kirjelmän yhteisöjäsenille, jolla tiedustellaan halukkuutta jatkaa Sulo ry:n jäsenenä.

Keskusteltiin yhdistyksen osallistumisesta messuille tai tapahtumiin ja mitä materiaalia siihen tarvitaan, Sulo roll-up tai vastaavaa. Myös verkkosivujen uusiminen on ajankohtaista, mahdollisesti tilaustyönä. Hallitus alkaa selvittää asiaa.

Uutta materiaalia varten olisi tärkeää käydä läpi Sulon arvot ja tavoitteet jotta saadaan ne selkeästi esille.

11. Kokouksen päätös
Puheenjohtaja kiitti osallistujia ja päätti kokouksen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti